Suksimasta takaisin tallille

Postauksen kuvat (C) Olli

Tässä on ollut hiljaista vähän joka suunnalla, kun minua ei ole tallilla kamalasti näkynyt parin viikon aikana. Kaikki lähti maakuntaviesti hiihdoista, jonka takia lähdin testaamaan suksia tasamaalle ja testaus päättyi turvalleen lentoon. Tämän seurauksena sai unohtaa tulevat hiihtokisat ja kömpiä sunnuntaina Iisalmen terveyskeskukselle enskaan. Siellä tunnin jonotettuani sain tuomioksi nivelsiteiden venähtämisen nilkasta sekä polven röntgenkuvauksen. Pienenä ekstrana sain kyynärsauvat, joiden läheisyydestä tykkäsin hieman vajaan kahden viikon ajan. Tuli mietittyä, että tähän asti olen pitänyt hevosurheilua vaarallisempana, mutta taitaa tuo suksiminen olla yhtä vaarallista. Jalan takia jäi hevosen ajut viikoksi sekä ratsastushommat saa unohtaa pitkäksi aikaa. Muita kuuntelematta ilmoittauduin Tervahiihtoon, jonka kävin hiihtämässä viime lauantaina Oulussa.


Tänään kuitenkin odotus palkittiin ja pääsin pitkästä aikaa tallille. Raahasin hupikuvaajani mukana tallille, joka joutui tyytymään tällä kertaa pelkkään valjastukseen ja puskassa kyykkimiseen. Valjastus sujui Ollilta melkein kuin vanhalta tekijältä. Lili oli kovin vihaisen ja tympääntyneen oloinen katoksella, mutta saatiinhan ne korvat sojottamaan myös eteenpäin ajaessa. Aluksi kamera ja musta hahmo meinasi pelottaa, koska olisihan ne voineet ihan hyvin syödä pikku Lilin yhtenä palana. Niihin totuttiin ja pysähdyttiin pariin otteeseen viereen, jotta saadaan myös paikallaan olo kuvia. 



Lilillä meinasi olla paineita koko ajolenkin ajan. Ei auttanut hölkkääminen edestakaisin pitkin suoraa. Tietenkin se olisi halunnut vain mennä kovempaa ja kovempaa, mutta suunnitelmaan ei kuulunut rälläystä. Löydettiin meille sopiva vauhti, jossa ei kuulunut napsimista jaloista ja ravi oli silloin myöskin puhdasta. Mäen päälle kiivetessä meidän ajatuksia tuli sekoittamaan koira. Lili ei siitä niin välittänyt, mutta sai kuitenkin keskittymisen herpaantumaan eikä käännöksistä meinannut tulla yhtään mitään. Niistäkin selvittiin ja päästiin lähtemään kolmannelle reissulle alaspäin. 




Höylättiin suoraa pikkusta vajaa tunti, jolloin käytiin neljä kertaa alhaalla sekä sain Lilin hieman kastumaan. Pienen ajotauon jälkeen huomasin ison eron Lilissä. Sen ravi on mennyt vain parempaan päin, verrattuna siihen mitä se oli aikaisemmilla kerroilla kun ajoin. Lisäksi siinä oli kaikkia pieniä juttuja, jotka huomasin ja nekin oli positiivisia asioita. Nyt näyttää minun mielestäni ainakin hyvältä. Tämmöisiä päiviä voisi olla Lilillä vähän useammin, kun välillä meinaa olla en taho, en jaksa päiviä. Tässäkin tapauksessa Liliä pitää vain ymmärtää, niin kaikki sujuu edes jotenkin.





Huippujuoksija Pitska ja Suurjuoksija Pikavippi

Haastattelussa: Veera Vekola

Veera on harrastanut hevosia ihan pienestä asti, jolloin hän pyöri sukulaistensa tallilla ahkerasti. Hänen tädillään sekä sedällään on ollut aina hevosia, ratsuja sekä ravureita. Veera sai ensimmäisen poninsa 10-vuotiaana. Hän ajoi kyseisellä ponilla jonkin verran kilpaa. Ensimmäisen ponistarttinsa hän ajoi vuoden 2007 kesällä omalla ponillaan, jonka nimi oli Oswald. 

Vuosia meni eteenpäin ja Veera ajoi ensimmäisen hevosstartin vuoden 2014 alkupuolella. Hevonen oli Sandbar's Friend, joka oli myös Veeran oma. ”Unohdin kääntää hevosen kiriin kolmannelle radalle, enkä myöskään muistanut vetää korvia auki. Lopulta startti päättyi kuitenkin kolmanteen sijaan”, Veera muistelee. Tällä hetkellä hänellä on yksi oma hevonen, Gary Ale. Se on lämminverinen, iältään 7-vuotias sekä tienannut noin 7000€ ja juossut ennätyksen 14,3aly.





Veera harrastaa raviurheilua, koska siitä saa onnistumisen elämyksiä, joita hän ei mistään muusta lajista ole saanut. ”Vaikka välillä tuntuu, että koko laji on sieltä ja syvältä, eikä mikään onnistu tulee kuitenkin aina parempi kausi”, Veera tuumailee. Raviurheilun parhaita puolia ovat hevoset sekä ihmisten niiden takana. Hän on saanut paljon uusia ystäviä ja tuttavia elämäänsä raviurheilun kautta. Veeran mielestä on mahtavaa tehdä yhteistyötä hevosten kanssa. Varsinkin jos kyseinen hevonen pärjää, minkä kanssa on tehnyt paljon töitä, jolloin siitä tulee mahtava tunne. Lajin huonoimpia puolia on, kun ajaa talvella kilpaa ja sormet jäätyvät tai päinvastoin vesisateessa ajaminen, kun lenkin jälkeen on läpimärkä. 

Veeralta löytyy myös tulevaisuuden suunnitelmia. Hän haluaisi lisää lainaohjastettavia sekä kehittyä myös ohjastajana, jotta osaisi ajaa paremmin erilaisia hevosia ja tekemään taktisia ratkaisuja lähtöjen aikana. 



Veeran suurin kilpailu oli vuosi sitten Oulussa yhteispohjoismaisella 75-kierroksella. Hän pääsi ajamaan yhden 75-lähdön. Lähdön ensimmäisellä yrityksellä hevonen laukkasi jo ennen auton taakse menemistä, mutta lähtö kuitenkin uusittiin ja hevonen sijoittui lähdössä toiseksi tienaten samalla yli 5000€. Veera on ajanut 244 starttia, joista ykkössijoja on 24 kappaletta. Parhaiten hänelle on jäänyt mieleen Ylivieskan voitto 82 kertoimisella hevosella. Hän ei itsekään uskonut yhtään pärjäävänsä ennen lähtöä, mutta loppusuoran avauduttua hevonen oli johdossa noin 20 metrillä täysissä voimissa. ”Ihmettelin, että olenko laskenut kierrokset väärin vai miksei ne muut jo sieltä tule”, Veera naurahtaa.

Hän pitää hyvänä ravihevosta sellaisena, jolla on omasta takaa halu voittaa. Sillä on myös kroppa, joka mahdollistaa pitkän ja menestyksekkään kilpauran. Hän ajaa mielellään lämminverisillä sekä suomenhevosilla, mutta kuitenkin hänellä on ollut enemmän lämpöisiä ajettavana. Tosin siinä tilanteessa vauhdinhuuma on erilainen verrattuna suomenhevosiin. 

Ennen starttipäivää Veera katsoo tarkkaan, mitä hevosia on vastassa sekä miten ja millä juoksunkuluilla ne ovat pärjänneet viime aikoina. Hän miettii myös jonkinlaisen suunnitelman ennen lähtöä, esim. ajanko hevosta eteenpäin vai otanko kiinni sekä kenen selässä haluan ajaa. ”Kuitenkin aika usein joutuu miettimään tilanteen mukaan ja tilanteet myös usein elävät, eikä kaikki läheskään mene aina suunnitelmien mukaan”, Veera mietiskelee. Veeran mielestään auton takaa on helpompaa lähteä, koska niitä ei uusita niin paljon ja kaikki ovat tarkasti omalla paikalla oikeaan aikaan. Siinä on myös helpompi tietää etukäteen kuinka kovaa mikäkin hevonen lähtee. 



Veeralla on myös kokemusta montésta, siinä tilanteet ovat paljon muuttuvampia ja lähtöjä on hankala suunnitella etukäteen. Hevosten keskinäiset voimasuhteet saattavat muuttua myös paljon verrattuna kärrylähtöön. Ratsastajalta vaaditaan todella kovaa kuntoa, varsinkin reisissä ja keskikropassa on oltava voimaa, että jaksaa pitää asennon kasassa. 

Suomessa naisohjastajia ei ole vielä paljon, jos montéohjastajia ei lasketa. Veeran mielestä naisohjastajien on huomattavasi vaikeampaa saada vieraita hevosia ajettavaksi, koska usein mietitään, että onko naisilla vaikkapa tarpeeksi voimaa pitää hevosta. Suomessa vaikuttaa myös vanha ajattelutapa, että miehet ajavat ja naiset hoitavat hevoset.  

Kaikkien kilvanajusta kiinnostuneiden kannattaa lähteä rohkeasti ajamaan kilpaa, vain ajamalla voi oppia, eikä heti tarvitse osata kaikkea. Ei haittaa, vaikka lähdöt menisivät alkusi huonosti eikä pärjäämistä tulisi. Kannattaa katsoa ajamistaan kriittisesti, sillä silloin kehittyy, kun huomaa, mitä on tehnyt väärin tai mitä voisi tehdä toisin. Tosiasia kuitenkin on, että huonoilla hevosilla ei pärjää, vaikka ajaisi kuinka hyvin, mutta kaikesta on kuitenkin vain hyötyä ja sen avulla kehittyy.



Kiitos Veeralle haastattelusta!



Laita ensikertalainen ohjaksiin ja pelkää vieressä

Loppuviikosta keli meni huonoksi. Tiet olivat aika jäisiä, eikä tämän takia päästy ajamaan viikonloppuna reellä. Oltiin tulossa Kuopiosta koulutuksesta ja sain idean, että otan Ollin ajamaan Pipsalla lauantaina, koska tiedossa oli kävelylenkki. Yleensä miespuolisia henkilöitä ei tahdo millään saada hevosten kanssa tekemisiin, varsinkaan tämän ikäistä porukkaa. Suurin osa sanoo, että kosken hevoseen vain, kun syön sitä. Tätä kuulee joka suunnalta koululla, jos sattuu mainitsemaan jotain hevosista. Olli oli astetta helpompi tapaus saada suostumaan tähän, eikä hän tuosta valittanut sanallakaan. 


Minun seurassa kun tallille lähtee, niin siinä ei vierestä katsota. Annoin Ollille harjan käteen ja osoitin Pipsaa. Aluksi huomasi pientä jännitystä hevosta kohtaan sekä varovaisuutta harjaamisen suhteen, mutta se näytti sivusta katsottuna menevän äkkiä ohi. Aikaisemmin Olli oli vain käynyt silittämässä Liliä paria viikkoa aikaisemmin, kun kävin ottamassa hevoset talliin. Seuraavana vuorossa oli hivutussuojien laitto. Laitoin toisen suojan paikoilleen ja seuraavaksi testasin Ollin suojien laitto taitoa. Suojan oikean paikan löytäminen oli hieman hankalaa, mutta suoja saatiin paikalleen. Rintaremmin laitto jäi Ollin vastuulle ja tämän jälkeen vuorossa oli ehkä se hankalin asia. Remmien kiinni sitominen oikealla tavalla oikeaan kohtaan. Ohjeita antamalla saatiin kärryt perään, eikä tuokaan homma näyttänyt tuottavan sen suurempia ongelmia. 

Olin jo tässä vaiheessa varma, että kyllä tuosta tulee vielä hyvä valjastaja, kunhan vain oppii kaiken. Asiat joita olin kertonut ja kuvat joita olin näyttänyt Ollille etukäteen valjaista, saivat hänelle aikaan tunteen, että tuo on varmaan hankalaa. Kuitenkin mieli oli muuttunut ja Olli totesi minulle, että kyllä tuon varmaan jo muutaman kerran jälkeen oppii, kunhan ei turhaa hoppuile ja miettii ensin, mitä pitikään tehdä. 


Tuomo päästi meidät irti ja lähdettiin suunnistamaan kohti alatietä. Pipsa köpötteli nätisti aisojen välissä ja yritti näyttää parhaat puolensa, kun uusi ihminen kyydissä. Vähänhän se olisi haluttanut juosta takaisinpäin tullessa, mutta vasta maantielle päästyä annettiin niiden hieman hölkätä. Kyselin Ollilta, että onko tämä nyt niin kamalaa ja eihän pelota tämä vauhti. Ilmeestä päätellen pientä jännitystä taisi olla, mutta vauhti ei kuulema tuntunut missään. Suuntasimme kohti Lahdentietä enkä vielä tässäkään vaiheessa uskaltanut antaa ohjia Ollille. Päästiin Kaarteenperäntielle ja vihjasin pikkuisen Ollille, että otahan nyt nämä ohjat. Epävarmana vastauksena tuli "täh, minäkö". Siinä ehti saada pienen tuntuman, kunnes takaapäin tuli auto ja otin ohjat itselleni. Mutkan jälkeen annoin ohjat takaisin Ollille ja pelkäsin itse kuollakseni vieressä. Milloinkaan ei ole pelottanut noin paljon istua kyydissä. 

Ajaminen sujui ensikertalaiseksi tosi hyvin. Ohjaamisen kanssa oli pientä epävarmuutta, mutta ei kuitenkaan ajauduttu vastakkaiselle puolelle tietä. Hetken kuluttua päätettiin ottaa hölkkää jonkun matkaa. Olin jo tarttumassa ohjiin, mutta eipä niitä minulle annettu :D Annoin vain ohjeita vierestä, jotta vauhti pysyisi hallinnassa eikä ajettaisi Tuomon ja Vipin yli. Siinä Olli pääsi hyvin testaamaan Pipsan herkkyyttä sekä kokeilemaan hieman kovempaa vauhtia, joka ei nähtävästi tuntunut missään. Itse pitelin kaksin käsin kärryistä kiinni ja ajattelin, että jospa tästä hengissä selvitään. 

Pelko alkoi häviämään pikkuhiljaa ja uskalsin istua osittain rentona. Ollin mielestä ajaminen oli mukava kokemus. Aluksi piti kysellä ja varmistaa asioita ohjaamisen suhteen sekä seurata toista kuskia. Mutta yleisellä tasolla asian opettelu oli helppoa. Lisäksi vauhdin hallitsemisen sekä ohjauksen oppii vain ajamalla enemmän, joten tämän suhteen hän ei osannut sanoa enempää. Loppuun lisäyksenä kokemalla ja tekemällä voi oppia tämänkin homman. 


Annoin Ollin ajaa suurimman osan matkasta, jotta se saisi mahdollisimman hyvän tuntuman ajamisesta sekä samalla salaa kasvattaa sen hevoskuumetta. En vain tiedä onnistuinko siinä ollenkaan. Päästiin takaisin tallille ja sanoin Ollille, että nythän sinä osaat nämä valjaat ja päävehkeet tältä purkaa. Remmien avaaminen oli helppoa, mutta niiden pyörittäminen "pakettiin" oli hankalampaa. Se oli myös minulle silloin alkuaikoina, enkä meinannut oppia sitä millään. Hyvin se kuitenkin sujui Ollilta ja hyväksyin sen tekemät "paketit". Harjaaminen sujui paljon rennommin ja pelottomasti ajon jälkeen. Näin sivusilmällä, että taisi se Pipsa hieman sen sydäntä sulattaa, kun kävi silittelemässä sitä päästä ja katseli sitä siihen malliin. Lopputuloksena Olli sanoi, että asiaan kun pääsi pintaa syvemmältä pureutumaan, niin jonkinlainen kipinä sisällä syttyi hänen kohdallaan. Ilman minkäänlaista kokemusta suostui tähän ja oli kuulema sen arvoinen reissu kaikin puolin. 






"Hivuttaminen on hitaasti menemistä", ummikot selittää hevossanoja

Joulun ajan kunniaksi ajattelin kehitellä jotain vähän erikoisempaa, ja löysin sopivan postausidean Eläimet sydämessä- blogin kirjoittaja Ainolta. Uhriksi suostui kolme kaveria, jotka eivät ainakaan ole myöntäneet, että tietäisivät hevosista jotain. Eilisen illan kunniaksi lätkäsin heille kymmenen sanan listan, joka heidän tulisi selittää minulle katsomatta vastauksia mistään.

Töltti samanpuolen jalat liikkuvat samaan aikaan eteen. Ummikot ajattelivat, että se voisi olla varuste, harjoittelulenkki, pesuaine tai naamari. 

Piirto hevosen päänmerkki. Ummikoiden mielestä se oli hevosten merkkaamista, tietyn reitin menemistä sekä tietyn lenkin meneminen, vaikkapa ennen kisoja.

Hivuttaminen hevonen lyö viereisellä jalallaan toista jalkaa. Ummikoiden mielestä tämä tarkoitti hitaasti ratsastamista.

Melominen virheliike, hevosen etujalat koukkaavat ulkokautta. Ummikot ehdottelivat vauhdin antoa, puoliksi sukelluksissa olemista hevosen kanssa sekä vedessä ratsastamista. 



Piaffe hyvin koottua ravia paikallaan. Ummikot vastasivat, että tämä on ruokaa tai harjoittelumuoto/ tyyli.

Peitsaaminen saman puolen jalat nousee maasta samaan aikaan. Ummikoilla tuli ensimmäisenä mieleen hoitotoimenpide, varusteiden laittaminen sekä harjaaminen. 

Yliastunta hevonen astuu takajalallaan etujalan kaviojälen yli. Kuten arvelinkin yksi ummikoiden vastauksista liittyi siihen, että ori astuu samaa tammaa monta kertaa. Toinen arveli sen olevan selkään nousemiseen liittyvää, jolloin ei jää istumaan selkään, vaan lentää yli toiselle puolelle. Kolmas osui jo aika lähelle, että tämä voisi liittyä hevosen askeliin. 


Hiirakko hevosen väri, karva harmahtava ja jalat sekä jouhet mustat. Vastauksia oli monenlaisia, tämän epäiltiin olevan harja, tallin puhdistusväline sekä jonkunlainen varuste.

Martingaali apuohja, joka estää hevosta vetämästä päätä ylös. Yksi ummikoista tiesi mikä tämä on, koska olin joskus selittänyt sanan hänelle. Kaksi muuta epäilivät tämän olevan ruokaa/vitamiinia tai tietynlainen ratsastusasento. 

Siima tumma juova hevosen selässä. Ummikoiden mielestä tämä on ruoska, naru johon hevosen saa kiinni sekä suitsien yksi remmi, käytti kuvaa selittämisen tukena. 

Kiitos teille, että jaksoitte selittää sanoja ja yrittää edes arvata niitä!